Vartija

Mä muistan sen tammikuisen yön. Muistan. Välillä sen tahtoisi jo unohtaa, mutta aina se palaa yhtä kirkkaana mieleeni. Työskentelin tuolloin vartijana eräässä vartiointiliikkeessä. Työ oli helppoa, vaikka ihmissuhteeni eivät aina kestäneetkään öisiä työvuorojani. Olin lähtenyt kotikaupungistani Jyväskylästä Ouluun etsimään sitä niin sanottua parempaa elämää. Tavoitteenani oli opiskella Oulun yliopiston humanisessa tiedekunnassa kirjallisuutta, valmistua, perustaa perhe sekä elää onnellisena niin kauan kunnes vetäisin viimeisen hengenvedon. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat ja opinnot keskeytyivät jo noin puolen vuoden jälkeen aloittamisesta.

Moni on kysynyt syytä opintojeni lopettamiseen. Itse olen sanonut syyksi motivaation loppumisen, mutta kaiken takana on raha. Olin hyvin rikkaasta perheestä, ja vanhempani olivatkin aina kontrolloineet rahankäyttöäni. He ovat sijoittaneet suuren osan omaisuudestaan Helsingin Hämeentien kiinteistöihin. Isäni painotti minulle aina että "penni se on miljoonan alku". En jaksanut kuunnella hänen turhanpäiväisiä tarinoitaan siitä, miten hän on aina säästänyt ja ollut tarkka rahankäytössä.

Tein melko mullistavan päätöksen. Lopetin koulun ja koulutin itseni vartijaksi viimeisillä säästöilläni. Ylpeyteni ei antanut minun kertoa asiasta toki vanhemmilleni, joten heidän mielestään opiskelen yhä kirjallisuutta.

Ajatukseni katkesivat Marja Tyrnin räväkkään nauruun. "Ihanaa Suomen kansa!" Niin, ihanaapa todella. Ulkona on 24 astetta pakkasta, opiskelijat köyhiä ja Suomi lähettää rahojaan Kreikkaan niin sanottuina avustuksina. Joka perjantai-iltainen Putous minun on silti katsottava, olin töissä tai en. Se on enää yksi harvoista asioista mikä saa ajatukseni muualle, pois arkisista asioista.

Olin jälleen onnellinen. Pienen kodikkaan kahvihuoneen katossa loistava sähkövalo, kahvinkeittimen porina, suloinen vastakeitetyn kahvin tuoksu sekä jokaviikkoinen Putous veivät minut lähes euforiseen olotilaan. Huokaisin syvään ja suljin silmäni. Tuntui siltä kuin kaikki huolet olisivat tuon pienen hetken aikana kadonneet pois ja antaneet minun olla rauhassa. Avasin silmäni ja otin jääkaapista ison mehevän greipin, jonka olin ottanut evääksi. Otin pöydältä veitsen ja aloin kuoria sitä.

En ehtinyt haukata palaakaan greipistä, kun matkapuhelimeni hälytti. Oulujoen rannalla sijaitseva Merikosken voimalaitos antoi hälytyssignaalia. Laitos kuului piiriini joten minun oli lähdettävä katsomaan paikanpäälle. Laitoin takin päälleni ja kävelin autolle. Avasin ovet kaukolukituksella ja istuin kuljettajan paikalle. Auto käynnistyi vaivalloisesti, olihan ulkona kova pakkanen.

Saavuin Merikosken voimalaitoksen pihaan. Jätin autosta valot päälle, jotta näkisin näppäillä portin turvakoodin. Samalla takanani rasahti. Käännyin katsomaan, mutta en nähnyt kuin pimeyttä. Auton kelmeisiin valoihin osuva vesihöyry teki paikasta aavemaisen. Otin varustevyöltäni taskulampun ja lähdin kävelemään kohti joenrantaa. Joki virtasi mustana kuin kuolema noin viisimetriä alempana. Seisoin betonisen vallin päällä, mikä ohjasi vettä pois laitoksesta. Yhtäkkiä havahduin. Viereeni tuli seisomaan tuntematon henkilö. Peräännyin ja osoitin häntä lampulla. Hän oli kaunis nuori nainen. Nainen ärsyyntyi kun osoittelin häntä, ja pyysikin minun osoittaa lampulla jonnekkin muualle. Kysyin hänen nimeään ja hän esittäytyikin Irinaksi. Tuntui kuin olisin rakastunut ensisilmäyksellä. "Miten kukaan voi omistaa noin kauniita kasvoja ja suloista ääntä", mietin itsekseni. Kuun valo loisti hänen kalpeisiin kasvoihinsa, luoden yksityiskohtaisia varjoja hänen kauniille kasvoilleen. Hänellä oli tummanpuhuva pitkähkö takki päällään ja kaulassaan punainen kaulaliina.

Rohkenin kysäistä häneltä, mitä hän tekee tähän aikaan illasta yksin voimalaitoksella. Hän ei vastannut. Irina tuijotti mustaan virtaan, kuin joku olisi kutsunut häntä sieltä. "Kaunista", hän sanoi. Nyökkäsin hänelle kohteliaasti, vaikka en tiennyt mitä hän tarkoitti. Pyysin häntä tulemaan kanssani autolle lämmittelemään, koska ulkona oli niin kylmä. "Tulen kohta perässä, mene vain edeltä jo", hän sanoi. Käänsin selkäni ja lähdin kävelemään kohti autoa. En kuitenkaan kuullut askeleita perässäni joten käännyin katsomaan taakseni. Irinaa ei näkynyt missään. Juoksin takaisin paikkaan, jossa hän oli seisonut. Maassa oli hänen kaulaliinansa ja paperille kirjoitettuna viesti, "Hyvästi".